Siirry pääsisältöön
Turun yliopiston kirjasto

Tutkimusdata ja datanhallinta

Oikeustieteellinen tutkimusdata

Oikeustieteilijöillä voi tutkimuksen aikana syntyä tutkimusdataa, jonka voi julkaista. Tällaista aineistoa ovat esim. kyselyistä ja haastatteluista syntyvä data (esim. taulukot ja muu numeraalinen data).

Tutkimusrahoitusta haettaessa hakemuksen liitteeksi tulee usein liittää aineistonhallintasuunnitelma. Esim. Suomen Akatemialla tämä on pakollinen hakemuksen liite. Jos hankkeessa ei synny tutkimusdataa, on liite kuitenkin palautettavana ja todettava, että hankkeessa ei synny tutkimusdataa.

Tiedostomuodot

Metadata

Tutkimusdataa julkaistaessa on tärkeää kuvailla, mitä data sisältää. Esimerkiksi taulukkomuotoisessa datassa tulee kertoa tarkkaan, mitä kukin rivi ja sarake sisältää. Eri tallennuspaikat käyttävät tällaisen tiedon tallentamiseen erilaisia standardeja, eli kannattaa tutustua tallennuspaikan omiin ohjeisiin.

Tallennuspaikka

Oikeustieteellisen alan datan tallennus- ja julkaisupaikkoja ovat mm.:

Keskeisiä datan jakopalveluita

Mikäli harkitset ulkopuolelta hankittavaa järjestelmää, konsultoi asiassa ensin yliopiston IT-palveluja ja pyydä tietoturvapäällikköä tarkistamaan palvelun tietoturva ja tietosuoja ennen sopimuksien tekemistä.

Datan jako- ja tallennuspalveluita

Keskeiset kotimaiset palvelut

FSD - Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

FIN-CLARIN

Keskeiset kansainväliset palvelut

  • Re3data.org (englanniksi) - Registery of Reseach Data Repositories sisältää luettelon data-arkistoista, jotka sisältävät avointa dataa
  • Zenodo (englanniksi) - CERN:in ylläpitämä avointen julkaisujen ja datan tallennus- ja jakopalvelu; Zenodo on mm. OpenAire-yhteensopiva arkisto
  • EUDAT (englanniksi) - European Data Infrastructuren ylläpitämä tallennus- ja jakopalvelu

 

Information specialist

Profile Photo
Johanna M. Viitanen
Yhteystiedot:
Phone:
029 450 3720,
050 430 9708