Tekijänoikeus kuuluu tekijänoikeuslain mukaan teoksen tekijälle. Jos teoksella on useita tekijöitä, kuuluu oikeus kaikille kyseisen teoksen (esim. artikkeli/julkaisu) tekijöille. Tekijänoikeus kuuluu aina fyysisille eli luonnollisille henkilöille. Esim. tutkimusryhmä ei voi toimia kollektiivisena tekijänoikeuden haltijana.
Tekijänoikeussuoja edellyttää sitä, että teos ylittää teoskynnyksen: toisin sanottuna se on tarpeeksi omaperäinen. Käytännössä tieteelliset julkaisut ylittävät aina teoskynnyksen ja ovat tekijänoikeuden suojaamia.
Tekijänoikeus sisältää sekä taloudellisia että moraalisia oikeuksia. Taloudellisiin oikeuksiin kuuluu mm. oikeus teoskappaleen valmistamiseen ja levittämiseen. Moraalisia oikeuksia ovat puolestaan isyysoikeus (oikeus tulla nimetyksi teoksen tekijäksi) sekä teoksen respektio-oikeus (teoksen kunnioittaminen). Teoksen taloudelliset oikeudet voidaan luovuttaa/siirtää edelleen esim. kustantajalle, mutta moraalisista oikeuksista (isyysoikeus/respektio-oikeus) ei voi luopua.
Jos julkaisulla/tutkimusdatalla on useita tekijöitä, niin tekijöiden tulee sopia keskenään siitä, missä järjestyksessä ja millä kriteereillä tekijät merkitään julkaisuun. Lähtökohtana tekijyydessä on se, että sillä kenen nimi on merkitty julkaisuun on ollut myös jotain panosta julkaisun syntymiseen.
Lisätietoa: Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK: Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen (pdf)
Usein kustantajat tarjoavat artikkelien tekijöille sopimuksia, joissa heidän edellytetään luopuvan kaikista taloudellisista oikeuksista teokseen. Näin ei kuitenkaan kannata toimia vaan varata tai pidättää itselle oikeus artikkelin rinnakkaistallentamiseen joko yliopiston tai oman tieteenalan julkaisuarkistoon. Suositeltava rinnakkaistallennusversio on "final draft", eli vertaisarvioitu versio joka on julkaistu varsinaisessa lehdessä, mutta jossa ei ole kustantajan suorittamaa taittoa. Kirjasto tarkastaa lehtien kustantajien rinnakkaistallennusluvat, ja tallentaa artikkelit kustantajan lupaehtojen mukaisesti.
Rinnakkaistallentamisesta julkaisuarkistoon on hyvä sopia jo artikkelin kirjoitusvaiheessa. Jos haluat rinnakkaistallentaa jo julkaistun artikkelin tulee lupa pyytää kaikilta tekijöiltä, sillä tekijänoikeus kuuluu kaikille artikkelin tekijöille.
Väitöskirjatutkijoiden on hyvä varmistaa jo julkaisusopimusvaiheessa, että artikkeli on mahdollista liittää osaksi väitöskirjaa.
Alkuperäisen julkaisun jakaminen erilaisissa sosiaalisen median palveluissa, esim. ResearchGate, on tekijänoikeuden alaista toimintaa. Tutkijan tulee siis varmistua siitä, että hänellä on oikeus jakaa edelleen artikkelia palvelussa.
Kolmannen osapuolen tekijänoikeuden alainen aineisto
Artikkeliin voi sisältyä myös kolmannen osapuolen tekijänoikeuden alaista materiaalia kuten kuvitusta tai grafiikkaa. Artikkelin kirjoittaja pyytää luvat kaikkiin artikkeliin kuuluviin elementteihin niiden tekijöiltä.
Aalto-yliopiston ImagOA-opas avoimesta tieteestä ja kuvien käytöstä selventää kuviin liittyviä tekijänoikeuksia.
Lisenssi on käyttölupa, jonka oikeudenhaltija myöntää tietylle julkaisulle, tietokannalle tai muulle aineistolle. Lisenssi antaa lisenssin hyväksyneelle julkaisun käyttäjälle tiettyjä käyttöoikeuksia sekä rajoittaa tämän toimintaa tietyillä ehdoilla.
Avoimessa julkaisemisessa käytetään lisenssejä, jotka määrittelevät, miten julkaistua sisältöä saa käyttää, jakaa, muokata ja hyödyntää. Yleisimmät avoimen julkaisemisen lisenssit perustuvat Creative Commons (CC) -lisensseihin.
Lisenssi merkitään julkaisun, kuten artikkelin tai kirjan, yhteyteen tai se voi koskea kaikkea tietyssä palvelussa olevaa aineistoa.
Maailman yleisin avoin lisenssijärjestelmä on vuonna 2001 luotu Creative Commons. Avoin lisenssi on valmiiksi muotoiltu käyttölupa. CC-lisenssillä ilmoitetaan teoksen levitys-, muuntelu ja jatkohyödynnysoikeuksista. Creative Commons -lisenssin käyttö ei merkitse luopumista omista oikeuksista vaan sitä, että antaa toisille oikeuden teosten hyödyntämiseen itse määrittelemillään ehdoilla.
Avoimen tieteen suosittelema Creative Commons -lisenssi on CC-BY (CC-Nimeä).
Ohjeita: CC-lisenssien valinnasta ja merkitsemisestä: