Ota yhteyttä
Kirjaston henkilökunta vastaa mielellään aineistokyselyihin.
Pienpainatteet saadaan Suomessa kulttuuriaineistolain mukaan kahteen kirjastoon: Kansalliskirjastoon ja Turun yliopiston kirjastoon. Turun yliopiston kirjastossa pienpainatteita on kattavammin vuodesta 1919, mutta sitä aiempaakin aineistoa on saatu lahjoituksina.
Pienpainatteita ovat esimerkiksi vuosikertomukset, oppaat, esitteet ja tuoteluettelot. Pienpainatteet eivät ole tarkasti rajattu aineistoryhmä vaan rajapintoja on niin kirjoihin kuin kausijulkaisuihinkin.
Pienpainatteiksi luetaan julkaisut, jotka
Volter-tietokanta: Tietokannassa on jonkin verran pienpainatteita
Suurinta osaa pienpainatteista ei ole Volter-tietokannassa. Tiedustele aineiston saatavuutta osoitteesta kirjasto@utu.fi
Ks. myös pienpainateopas
Varaus: Pienpainatteet ovat varastossa. Tee varastotilaus ja aineisto on käytettävissäsi seuraavana arkipäivänä klo 10 lähtien. Sinulla on mahdollisuus saada varastonkäyttölupa, jos tutkit suuria määriä pienpainatteita.
Kirjaston tiloissa käytettävät: Aineistoa saa tutkia Raision asiakastilassa. Pienpainatteita ei anneta kotiin, koska niiden joukossa on paljon pienikokoista materiaalia, joka häviää helposti.
Tallentaminen: Aineistoa saa valokuvata ja skannata. Oma tietokone tai muistitkku voi olla tarpeen skannauksia tallennettaessa.
Pienpainatteet tarjoavat oivan lähteen tutkijoille tieteentekijöistä yksityishenkilöihin ja yritysten historiikkien tekijöille, esimerkiksi
Pienpainatteissa on taiteisiin liittyvää aineistoa: teatteriin liittyvää aineistoa on n. 45 hyllymetriä ja musiikkiin liittyvää aineistoa n. 46 hyllymetriä. Suurin osa näistä on teatteri- ja musiikkiohjelmia, joita on ympäri Suomea.