Siirry pääsisältöön
Turun yliopiston kirjasto

Väitöskirjan julkaiseminen

Väitöskirjan toimitus julkaisuarkistoon ja kirjastoon

Mikäli teoksesi ilmestyy elektronisena, kirjasto hoitaa teoksen tallennuksen julkaisuarkistoon. Artikkeliväitöskirjasta julkaistaan verkossa vain kooste-osa (väitöskirjan yhteenveto-osa). Artikkeleita ei tarvitse toimittaa erikseen kirjastoon.

Teoksen sähköisen version voi toimittaa kirjastoon sähköpostilla PDF-muodossa osoitteeseen julkaisut@utu.fi. Toimittamisessa voi käyttää myös palveluja kuten TY:n Seafile, FileSender, Dropbox, GoogleDrive. Suosittelemme teoksen sähköistä lähettämistä. Jos se ei onnistu, niin teoksen voi toimittaa kirjastoon myös esim. muistitikulla Educariumin kirjastoon.

Teoksen sähköinen versio tulee toimittaa kirjastoon viimeistään 15 päivää ennen väitöstilaisuutta. Esim. sähköpostilla julkaisut@utu.fi

Mikäli julkaiset väitöskirjasi vain elektronisena, kirjastoon tulee toimittaa 2 kappaletta kartonkikansin tai läpinäkyvällä muovikannella varustettua niitattua paperikopiota. Kopiot tulee toimittaa Feeniks-kirjastoon. Myös tiedekunnalle toimitetaan yksi tällainen kappale ja lisäksi väittelijä toimittaa rehtorille väitöskirjan suomenkielisen tiivistelmän tulostettuna.

Jos teoksesi ilmestyy painettuna (tai sekä elektronisena että painettuna), hoida teoksen painettujen kappaleiden jakelu väitösohjeiden mukaisesti. Kirjastolle annettavat 2 kpl toimitetaan Feeniks-kirjaston asiakaspalveluun. Feeniks-kirjasto sijaitsee yliopistonmäellä (ent. Turun yliopiston pääkirjasto). Kirjastolle luovutettavissa kappaleissa tulee olla mukana irtolehti. HUOM! Jos olet sopinut teoksen toimituksesta kirjapainon kanssa (ts. paino on ilmoittanut toimittavansa teokset kirjastoon) ei sinun itse tarvitse enää tuoda teoksia kirjastoon. Huomaa, että paino ei automaattisesti tuo teoksia kirjastoon vaan niiden toimitus/toimituksesta sopiminen on väittelijän vastuulla. 

Mikäli väitöskirjasi ilmestyy vain painettuna, myös tarvittavat yleisölle jaettavat kappaleet (20 kpl) toimitetaan Feeniks-kirjastoon.

Väittelijän yleisohjeet ja tiedekuntien väitöskirjoja koskevat ohjeet